Eilisen kuntopiirin, jossa keskityin lähinnä olemattomiin keskivartalon lihaksiin ja tarkemmin syviin sellaisiin eli muodikkaasti coreen, jälkeen päätin tänään lähteä seuran spinningiin. Ei ole tullut sitten viime kevään käytyä kuin kerran. Viime keväänä tuli kyllä käytyä tosi paljon (ehkä liikaakin) mutta kyllä sieltä jäi jalkoihin voimaa ihan huomattavasti. Tämä tosin saattaa johtua siitäkin ettei jaloissa juuri voimaa ollutkaan aikaisemmin :).
Ei oikeastaan ollut odotuksia tätä tuntia koskien koska ei ollut ns. tavallinen, salin järjestämä spinning vaan seuran. Täytyy kyllä sano että meno oli aika huh huh! Ekan puolen tunnin keskisyke oli 163 sisältäen lämmittelyt ja alkupyörittelyt tosi alhaisilla sykkeillä. Seuraavat 25 minuuttia ka. 172 ja sitten loppuun palauttelut. Tunnin aikana syke oli vähintään 176 n. 15 minuuttia ja maksimit 185. Aika pehmoiset jalat kyllä tällä hetkellä mutta oli todella siistiä laittaa kunnolla itseään peliin taas. Kyllä sieltä pieni ja suloinen (viittaus URL:iin) tuskapeikkokin nosteli päätään useampaan kertaan kun vähän huokutteli sitä. Mietin tunnin jälkeen lattialla imeytysturpeen (paperin) kanssa touhutessa että onko mahdollista hukkua omaan hikeensä?
Huomenna lepo ja perjantaina kevyttä pyörittelyä jos ei kaatamalla sada. Launtaina onkin sitten se kaivosajo joka kuumottaa jo valmiiksi kun Rantalan Rikua Burmassa. Testikuski oli polkenut 1 km ja todennut että hirvittävä nousu ja jättänyt homman siihen. Kuulemma muodostetaan kaksi ryhmää ja olen tietenkin suurstrategin ominaisuudessa päättänyt että lähden ensimmäiseen koska siitä jos siitä tipahtaa niin voi tulla sitten toisessa bussissa ylös _b. Että näin.
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
maanantai 28. lokakuuta 2013
"Pururadalla"
Tässä on tullut sotkettua useammankin kerran sitten viime päivityksen. Kaikki ajot tosin harmaan paskakelin, joka on tullut tänne Ouluun näemmä jäädäkseen, takia paikallisilla "pururadoilla". Välttämättä näillä radoilla ei ole päällysteenä purua vaan esim. pehmeää hiekkaa tai jotain hiilimurskan tapaista. Ihan mukavaa hommaa ja jopa tolla hybridin rohjakkeellakin pystyy matkaa taittamaan ihan kohtalaista vauhtia. Tietenkin tollanen yhden ja saman kierroksen kiertäminen alkaa noin tunnin jälkeen olla vähän tylsää.
Sinällään näillä radoilla saa ihan hyviä intervallitreenejä tehtyä tyyliin kierros rauhassa ja sit kierros täysiä. Useimmiten matka radasta riippuen on kuitenkin jotain 3-5 km välille joten kyllä siinä ehtii kivasti puuskuttaakin kun vetää flatout. Tänään piti tehdä peruskuntoa ja teinkin suurimman osan 2 tunnista mutta 3 kierrosta piti kuitenkin stressata hapenottoa.
Kotiin päin tullessa saikin sit taluttaa osan matkasta. Ei siksi että ois ollut väsynyt vaan siksi että piti väistää pimeänä ajavia nuoria ja tottakai siihen kelvin sivuun oli rikottu pullo johon väistin. Takarenkaasta ilmat ja itseltä hermot. Ei voi jumalauta olla niin vaikeeta pitää niitä valoja tai näyttää se olevan. Ilmeisesti pitää jäädä ainakin kerran (joidenkin varmaan useamminkin) auton alle ennen ku voi harkita sitä muutaman euron maksavaa lamppua siihen pyörään. Toinen vittumainen loislauma on nämä sisäsiittoiset apinat jotka saavat ihan lasipullon hajalle siihen asfaltiin. Huh huh ei varmaan onnistu monelta!
Uusi tänään ostettu valo, Moon Meteor 200 lumens, sentään toimi hyvin ja oli riittävän tehokas vaikken täysillä pitänytkään koska akkua en ehtinyt lataamaan ennen kuin lähdin. Jotain plussaa siis ja nyt on edes kunnon valo jos eksyy sinne tunneliin launtaina. Täytyy vähän ottaa iisimmin tämä viikko jotta saa jaksaa painia pyörän kanssa. Saatan saada cc:n sittenkin alle, tosin järjestäjä oli sitä mieltä että pinta saattaa olla vähän karkeaa paikkapaikoin cc:lle...
Sinällään näillä radoilla saa ihan hyviä intervallitreenejä tehtyä tyyliin kierros rauhassa ja sit kierros täysiä. Useimmiten matka radasta riippuen on kuitenkin jotain 3-5 km välille joten kyllä siinä ehtii kivasti puuskuttaakin kun vetää flatout. Tänään piti tehdä peruskuntoa ja teinkin suurimman osan 2 tunnista mutta 3 kierrosta piti kuitenkin stressata hapenottoa.
Kotiin päin tullessa saikin sit taluttaa osan matkasta. Ei siksi että ois ollut väsynyt vaan siksi että piti väistää pimeänä ajavia nuoria ja tottakai siihen kelvin sivuun oli rikottu pullo johon väistin. Takarenkaasta ilmat ja itseltä hermot. Ei voi jumalauta olla niin vaikeeta pitää niitä valoja tai näyttää se olevan. Ilmeisesti pitää jäädä ainakin kerran (joidenkin varmaan useamminkin) auton alle ennen ku voi harkita sitä muutaman euron maksavaa lamppua siihen pyörään. Toinen vittumainen loislauma on nämä sisäsiittoiset apinat jotka saavat ihan lasipullon hajalle siihen asfaltiin. Huh huh ei varmaan onnistu monelta!
Uusi tänään ostettu valo, Moon Meteor 200 lumens, sentään toimi hyvin ja oli riittävän tehokas vaikken täysillä pitänytkään koska akkua en ehtinyt lataamaan ennen kuin lähdin. Jotain plussaa siis ja nyt on edes kunnon valo jos eksyy sinne tunneliin launtaina. Täytyy vähän ottaa iisimmin tämä viikko jotta saa jaksaa painia pyörän kanssa. Saatan saada cc:n sittenkin alle, tosin järjestäjä oli sitä mieltä että pinta saattaa olla vähän karkeaa paikkapaikoin cc:lle...
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Treeniä, treeniä ja Morian haaste
Jepa, tulipahan ajettua tänään vähän tiukempi intervallisessio. Päivän ohjelma oli siis seuraavanlainen: Lähden salille tekemään punttia uuden vuokrakämpän kautta jossa luulin salikenkieni olevan. Huomaan etteivät kengät ole uudella kämpällä. Ajan kiroillen takaisin himaan josta kengät löytyvät.
Pääsen lopulta salille ja huomaan että jengiä on liikaa puntilla. Teen suunnitelman muutoksen päätän vetää kuntopyörällä intervallin. Lämmittelen alkuu 15 minuuttia jonka jälkeen 8 minuuttia n. 165-170 sykkeillä ja siihen perään 4 x 2 min palautusta + 3 minuuttia todella tiukasti eli syke vedoissa koko ajan reilusti yli 170. Loppuun taas 18 minuuttia palautusta sisältäen kaksi 30 sekunnin flat-out effortia joissa koetin onnistuneesti pitää vauhdin yli 50 km/h. Eihän noista kuntopyörien mittareista tiedä mutta ainakin jalat on aika kivasti tukossa nyt :).
Sain lisäksi mielenkiintoista postia seuralta nyt kun arpomisen jälkeen vihdoin sain liityttyä ensi kesää varten OTC:n väreihin. Tarkoitus olis lähteä Morian kaivokseen kääpiönä louhimaan ruuk.. mineraaleja. Ilmoittaudun siis mukaan Pyhäsalmen kaivosajoon mikä tarkoittaa käytännössä sitä että hissillä mennään 1450 metriä maan alle josta ajetaan yhtä mittaa ilman stoppeja 11km takaisin valoon. Siitä voi laskea nousukulmaa prosenteissa (itse sain 13%). Vaikkei ihan noin jyrkkä olisikaan niin varmasti ihan tarpeeksi jyrkkä kuitenkin.
11 kilometrin mäkitreeni siis tiedossa ilman pysähdyksiä, sorapäällysteellä, ilman metriäkään tasaista ja lisähaasteena suoritus tapahtuu jossain fucking onkalossa missä ei ehkä edes ihmisen kuuluisi olla (pois lukien myyräihmiset). Kuulemma jonkinlainen rekka tai lava-auto tulee raatovahtina perässä eikä happeakaan ole ihan samaa määrää kuin maan päällä. Pakkohan se on lähteä kun eihän tuollasia nousuja ole kuin ulkomailla. Ainoa ongelma jota en toki miettinyt juurikaan ennen kuin ilmoittauduin on se että ei ole maastopyörää joka oli vaatimuksena. Kyllä kait se menee tolla yli 15 kg:n työmatkahybridilläkin tollanen pikkuriuhtasu..
P.S. Kattelin tossa vähän noita alppien ja pyreneiden nousuja ja alkaa mietityttämään että mihinkähän sitä nyt tuli sohittua suuna päänä. Mortirolo joka nyt jonkinlaisen maineen omaa pyöräilyä tuntevien keskuudessa on keskijyrkkydeltään 10,5% ja 12,4 km (nousumetrejä 1300). Ehkä se vähän kevyempi pyörä ei pakosti olekaan ihan paska idea :). Saattaa myös olla että perjantaina ei kannata vielä aloittaa louhintaa, jos meinaa painia ton töppyrän ylös hengissä.
Pääsen lopulta salille ja huomaan että jengiä on liikaa puntilla. Teen suunnitelman muutoksen päätän vetää kuntopyörällä intervallin. Lämmittelen alkuu 15 minuuttia jonka jälkeen 8 minuuttia n. 165-170 sykkeillä ja siihen perään 4 x 2 min palautusta + 3 minuuttia todella tiukasti eli syke vedoissa koko ajan reilusti yli 170. Loppuun taas 18 minuuttia palautusta sisältäen kaksi 30 sekunnin flat-out effortia joissa koetin onnistuneesti pitää vauhdin yli 50 km/h. Eihän noista kuntopyörien mittareista tiedä mutta ainakin jalat on aika kivasti tukossa nyt :).
Sain lisäksi mielenkiintoista postia seuralta nyt kun arpomisen jälkeen vihdoin sain liityttyä ensi kesää varten OTC:n väreihin. Tarkoitus olis lähteä Morian kaivokseen kääpiönä louhimaan ruuk.. mineraaleja. Ilmoittaudun siis mukaan Pyhäsalmen kaivosajoon mikä tarkoittaa käytännössä sitä että hissillä mennään 1450 metriä maan alle josta ajetaan yhtä mittaa ilman stoppeja 11km takaisin valoon. Siitä voi laskea nousukulmaa prosenteissa (itse sain 13%). Vaikkei ihan noin jyrkkä olisikaan niin varmasti ihan tarpeeksi jyrkkä kuitenkin.
11 kilometrin mäkitreeni siis tiedossa ilman pysähdyksiä, sorapäällysteellä, ilman metriäkään tasaista ja lisähaasteena suoritus tapahtuu jossain fucking onkalossa missä ei ehkä edes ihmisen kuuluisi olla (pois lukien myyräihmiset). Kuulemma jonkinlainen rekka tai lava-auto tulee raatovahtina perässä eikä happeakaan ole ihan samaa määrää kuin maan päällä. Pakkohan se on lähteä kun eihän tuollasia nousuja ole kuin ulkomailla. Ainoa ongelma jota en toki miettinyt juurikaan ennen kuin ilmoittauduin on se että ei ole maastopyörää joka oli vaatimuksena. Kyllä kait se menee tolla yli 15 kg:n työmatkahybridilläkin tollanen pikkuriuhtasu..
P.S. Kattelin tossa vähän noita alppien ja pyreneiden nousuja ja alkaa mietityttämään että mihinkähän sitä nyt tuli sohittua suuna päänä. Mortirolo joka nyt jonkinlaisen maineen omaa pyöräilyä tuntevien keskuudessa on keskijyrkkydeltään 10,5% ja 12,4 km (nousumetrejä 1300). Ehkä se vähän kevyempi pyörä ei pakosti olekaan ihan paska idea :). Saattaa myös olla että perjantaina ei kannata vielä aloittaa louhintaa, jos meinaa painia ton töppyrän ylös hengissä.
tiistai 22. lokakuuta 2013
Pakkasta ja jalkojen oikomista
Pienen tauon jälkeen kävin oikomassa jalkojani juoksemmalla. Yllättävän hyvin maistui tommonen vähän lyhyempi mutta kovempi vauhtinen kierros pienessä pakkasessa ja tuulessa. Viimiset 6 minuuttia vedin yli 180 sykkeellä (max. 185) mutta jotenkin jäi sellanen olo ettei ihan saanut kaikkea mitä olisi halunnut irti elikkäs liian lepsusti kuitenkin vedin. Ei tullut varsinaisesti kylmä kuitenkaan. Kroppa jotenkin vaatii lisää treeniä kun viime viikko meni aikalailla kevyesti ilman sen suurempia ruumiillisia ponnisteluja (jos IKEAssa käyntiä ei lasketa).
Lenkin jälkeen tein setin syviä vatsa- ja selkälihaksia. Olen pyrkinyt nyt siihen että 3-4 krt viikossa teen setin noita vaikka väkisin. Ehkä sen stemmin sitten voi slämmätä ihan pohjaan asti kun jaksaa pitää itsensä siinä ja jopa tuottaa vielä tarvittavat watit että se pyörä myös liikahtaa johonkin. Myös näihin naruihin (jalkoihin) pitäisi taikoo salilta vähän lisää jerkkua tässä talven mittaa.
Trainerikin pitäisi hommata mutta en ole saanut päätettyä minkälaisen laitteen sitä laittaisi. Vaihtoehtojahan on paljon ja ainoa rajoittava tekijä on taskusta löytyvä dollarivaje. Haluisin että trainerista näkisi watitkin mikä tarkoittaa käytännössä sitä että Luottokunta tykkää. Jonkilainen laite se on kuitenkin saatava että pääsee pyörittelemään. Onneksi nyt kelit lämpenee vähän joten Focuskin pääsee ulos jos ei ihan esteri pahota mieltään ja ripuloi taivaalta sitä mitä osalla jengistä näin pikkujoulukaudella tulee revanterista sunnuntaisin. Se on monesti syksyllä vähän sellanen mielensäpahoittaja.
Lenkin jälkeen tein setin syviä vatsa- ja selkälihaksia. Olen pyrkinyt nyt siihen että 3-4 krt viikossa teen setin noita vaikka väkisin. Ehkä sen stemmin sitten voi slämmätä ihan pohjaan asti kun jaksaa pitää itsensä siinä ja jopa tuottaa vielä tarvittavat watit että se pyörä myös liikahtaa johonkin. Myös näihin naruihin (jalkoihin) pitäisi taikoo salilta vähän lisää jerkkua tässä talven mittaa.
Trainerikin pitäisi hommata mutta en ole saanut päätettyä minkälaisen laitteen sitä laittaisi. Vaihtoehtojahan on paljon ja ainoa rajoittava tekijä on taskusta löytyvä dollarivaje. Haluisin että trainerista näkisi watitkin mikä tarkoittaa käytännössä sitä että Luottokunta tykkää. Jonkilainen laite se on kuitenkin saatava että pääsee pyörittelemään. Onneksi nyt kelit lämpenee vähän joten Focuskin pääsee ulos jos ei ihan esteri pahota mieltään ja ripuloi taivaalta sitä mitä osalla jengistä näin pikkujoulukaudella tulee revanterista sunnuntaisin. Se on monesti syksyllä vähän sellanen mielensäpahoittaja.
torstai 17. lokakuuta 2013
It's my gift to you, the purest pain a man can live through
On se vaan helvetin mukavaa puuhaa tämä itsensä rääkkääminen. Moni sanoisi että mitä järkee? Niin, ei kait siinä mitään järkeä olekkaan mutta missä ylipäätäänsä on? Itse muistelen lämmöllä aina jälkikäteen sellaisia treenejä missä päällimmäinen ajatus kun lopettaa on se että millä saa papukeiton pysymään koneen sisällä jotenkin. Ei hävetä vaikka vaikka salilla pyörän alla olisi minkälainen lammikko tahansa ja kenkien tuuletusreijistä lentää hikeä joka kierroksella. Itse olen siinä käsityksessä että kuntikselle mennään treenaamaan ei ottamaan selfietä itsestä tai arvostelemaan toisten treenivaatteita (mediaviittaus Sofia Ruusilaan).
Aina ei tietenkään voi ajaa täysii! mutta kaikista mukavimpia treenejä on kyllä minulle ne missä jalat saa ajaa altaan ja syke naputtaa koko ajan reilusti 170 paremmalla puolelle eli lähellä sitä 90% omasta maksimisykkeestä (196). Siinä on mukava tutustua itseensä ja huomata että silloin kun tuntuu pahalle se on vasta alkua. Se on oppimisprosessi; pitää vaan oppia runnomaan läpi sen tunteen että ei enää pysty enempään ja että jos vielä jatkaa kippaa seuraavaksi. Itse aiheutettu fyysinen kipu ja tuska opettaa omista voimavaroista ja tietää elävänsä. Kyllähän siinä tietenkin jälkeenpäin hiipii pieni tunne siitä että mitähän naapurit miettii kun kotipihassa polvillaan sylkee ja kakoo henkeä puskan juurella yskien. Toisaalta silloin kun ensimmäinen ajatus on se mitä naapurit ajattelee eikä se että onko tässä mitään järkeä, olen tyytyväinen!
Oma ajatuskulku tällaisessa kovemmassa treenissä on lähes aina samanlainen. Kun on saanut lämmön päälle ja syke on noussut tavoitetasolle muutaman minuutin päästä alkaa tuntua pientä hapotusta jaloissa. Se ei tunnu erityisen kivalta ja silloin miettii että miten jumalauta tätä pitäisi jaksaa seuraavat 45 minuuttia. Seuraavaksi homma tasoittuu ja kymmenen minuuttia saattaa mennä helpommin vaikka syke onkin samalla tasolla. Viimeiset puolituntia on monesti sellaista että miettii jaksavansa seuraavat 5 minuuttia, seuraavat 5 minuuttia, vielä 5 minuuttia jne. Lopulta tuntuu että on ollut satulassa ikuisuuden. Viimeiset 5 minuuttia pyrin tällaisessa sessiossa yleensä ajamaan siten nostan vastusta ja sykettä ja monesti esim. salilla paikan ja ajantaju alkaa semisti heiketä. On vain se alaspäin käyvä kello, omat jalat, läähätys ja ajatus siitä että kadenssia on pystyttävä pitämään yllä. Tämmöiselle hetkellä yleensä päässä on vain kristallin kirkkaana ajatus siitä että nyt jos lopetat niin se vituttaa koska luovutit. Pain is temporary, quitting lasts forever. Viiminen minuutti sitten kokeillaan jos sitä maksimisykettä saisi nostettua vielä vähän.
Se on jollain tapaa terapeuttista; ei tule paljon työasiat tai muut huolet mieleen kun on ns. kiireinen ja suurempien asioiden äärellä. En ole ydinfysiikko mutta kaava tälle lienee jotakin tällaista: treeni²= itsetutkiskelu. Jospa sitä launtaina laittaisi juoksukengät jalkaan kun näyttää keli niin talviselta ettei pyörällä pääse ja menisi itsetutkiskelemaan vähän Puijonmäkeä, jonka 1350 m matkalle sain 9,25% keskijyrkkyyden netin mukaan..
Aina ei tietenkään voi ajaa täysii! mutta kaikista mukavimpia treenejä on kyllä minulle ne missä jalat saa ajaa altaan ja syke naputtaa koko ajan reilusti 170 paremmalla puolelle eli lähellä sitä 90% omasta maksimisykkeestä (196). Siinä on mukava tutustua itseensä ja huomata että silloin kun tuntuu pahalle se on vasta alkua. Se on oppimisprosessi; pitää vaan oppia runnomaan läpi sen tunteen että ei enää pysty enempään ja että jos vielä jatkaa kippaa seuraavaksi. Itse aiheutettu fyysinen kipu ja tuska opettaa omista voimavaroista ja tietää elävänsä. Kyllähän siinä tietenkin jälkeenpäin hiipii pieni tunne siitä että mitähän naapurit miettii kun kotipihassa polvillaan sylkee ja kakoo henkeä puskan juurella yskien. Toisaalta silloin kun ensimmäinen ajatus on se mitä naapurit ajattelee eikä se että onko tässä mitään järkeä, olen tyytyväinen!
Oma ajatuskulku tällaisessa kovemmassa treenissä on lähes aina samanlainen. Kun on saanut lämmön päälle ja syke on noussut tavoitetasolle muutaman minuutin päästä alkaa tuntua pientä hapotusta jaloissa. Se ei tunnu erityisen kivalta ja silloin miettii että miten jumalauta tätä pitäisi jaksaa seuraavat 45 minuuttia. Seuraavaksi homma tasoittuu ja kymmenen minuuttia saattaa mennä helpommin vaikka syke onkin samalla tasolla. Viimeiset puolituntia on monesti sellaista että miettii jaksavansa seuraavat 5 minuuttia, seuraavat 5 minuuttia, vielä 5 minuuttia jne. Lopulta tuntuu että on ollut satulassa ikuisuuden. Viimeiset 5 minuuttia pyrin tällaisessa sessiossa yleensä ajamaan siten nostan vastusta ja sykettä ja monesti esim. salilla paikan ja ajantaju alkaa semisti heiketä. On vain se alaspäin käyvä kello, omat jalat, läähätys ja ajatus siitä että kadenssia on pystyttävä pitämään yllä. Tämmöiselle hetkellä yleensä päässä on vain kristallin kirkkaana ajatus siitä että nyt jos lopetat niin se vituttaa koska luovutit. Pain is temporary, quitting lasts forever. Viiminen minuutti sitten kokeillaan jos sitä maksimisykettä saisi nostettua vielä vähän.
Se on jollain tapaa terapeuttista; ei tule paljon työasiat tai muut huolet mieleen kun on ns. kiireinen ja suurempien asioiden äärellä. En ole ydinfysiikko mutta kaava tälle lienee jotakin tällaista: treeni²= itsetutkiskelu. Jospa sitä launtaina laittaisi juoksukengät jalkaan kun näyttää keli niin talviselta ettei pyörällä pääse ja menisi itsetutkiskelemaan vähän Puijonmäkeä, jonka 1350 m matkalle sain 9,25% keskijyrkkyyden netin mukaan..
The beginning
Juuh elikkäs tästä se alkaa: tarina kohti kevättä ja kisoja. Joskus pari vuotta sitten kun olin mielestäni juoksussa päässyt sille tasolle mihin halusin (minulle se taso oli puolimaraton 1:24) päätin että seuraavaksi täytyy katsoa jotain muuta. Se jotain muuta oli minulle pyöräily. Viime talven treenasin salilla kuntopyörällä ja spiningissä. Kevään koittaessa "lainasin" faijan cyclo-crossarin sitten stadiin ja ajelin sillä lenkkejä yksin ja Hepon porukoiden kanssa. Kipinä alkoi itää tosissaan. Kesälomarahoilla ostin sitten ekan oikean maantiepyörän elikkäs Focus Cayo Evo 2 Di2 2012.
Myöhemmin syksyllä hajotin siitä rungon (ja etuhampaan) Satasen Kuntoajossa kun ajoin ojaan yli neljänkympin vauhdista. Harmitti, mutta samalla fiilis siitä että pysyi kärjen mukana vaikka kyseessä olikin kuntoajo oli hieno. Kiekkojen humina reilusti yli 50 km/h vauhdissa kun vapaa vauhti alkoi oli jotain mitä en ollut ennen kokenut vaikka kova vauhtisia lenkkejä kesällä tulikin ajeltua. Pyörä on toki jo korjattu elikkäs runko ja haarukka vaihtuivat 2013 malliin samasta pyörästä ja hampaita sai hammaslääkäristä lisää.
Muutin Ouluun ja päätin että ensi keväänä pitää olla siinä kuosissa että pysyy kilpasarjassa mukana. Talven pimeydessä siis treenataan tosissaan. Siitä ja matkasta kohti ensi kevättä ajattelin siis kirjoitella blogissani. Olen oppinut nauttimaan kivusta joka on välttämätöntä jos meinaa että pyörä liikkuu kovempaa. Nyt ajellaan lähinnä työmatkatempoa ja maantielläkin se mitä kelit antaa vielä myöten. Viime viikolla tuli yli 300 km kahdella vapaapäivällä mihin olen ihan tyytyväinen. Hankintalistalla olisi traineri kotiin ja kevääksi sitten uudet kiekot. Myös lihaskuntoa olen aloitellut tekemään ekaa kertaa vähän tavoitteellisemmin sitten lätkävuosien. Tämä oli tällanen suomeksi sanottuna helvetin tylsä pohjustus mutta tästä on helppo parantaa seuraavaan tekstiin!
Myöhemmin syksyllä hajotin siitä rungon (ja etuhampaan) Satasen Kuntoajossa kun ajoin ojaan yli neljänkympin vauhdista. Harmitti, mutta samalla fiilis siitä että pysyi kärjen mukana vaikka kyseessä olikin kuntoajo oli hieno. Kiekkojen humina reilusti yli 50 km/h vauhdissa kun vapaa vauhti alkoi oli jotain mitä en ollut ennen kokenut vaikka kova vauhtisia lenkkejä kesällä tulikin ajeltua. Pyörä on toki jo korjattu elikkäs runko ja haarukka vaihtuivat 2013 malliin samasta pyörästä ja hampaita sai hammaslääkäristä lisää.
Muutin Ouluun ja päätin että ensi keväänä pitää olla siinä kuosissa että pysyy kilpasarjassa mukana. Talven pimeydessä siis treenataan tosissaan. Siitä ja matkasta kohti ensi kevättä ajattelin siis kirjoitella blogissani. Olen oppinut nauttimaan kivusta joka on välttämätöntä jos meinaa että pyörä liikkuu kovempaa. Nyt ajellaan lähinnä työmatkatempoa ja maantielläkin se mitä kelit antaa vielä myöten. Viime viikolla tuli yli 300 km kahdella vapaapäivällä mihin olen ihan tyytyväinen. Hankintalistalla olisi traineri kotiin ja kevääksi sitten uudet kiekot. Myös lihaskuntoa olen aloitellut tekemään ekaa kertaa vähän tavoitteellisemmin sitten lätkävuosien. Tämä oli tällanen suomeksi sanottuna helvetin tylsä pohjustus mutta tästä on helppo parantaa seuraavaan tekstiin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)