Joulu lurkkii jo ovella

Aikaa on vierähtänyt ehkä turhankin pitkään since last time mutta toisaalta ei ole oikeastaan ollut mitään järkevää kirjoitettavaa (toim. huom. onko ikinä?) joten olen jättänyt turhat löpinät (vastoin tapojani) päivittämättä tänne. Joulukin on näköjään tulossa ja sehän tarkoittaa sitä että pyhien sattuessa sopivasti viikolle koko ensi viikko on lomaa kahdella ylityövapaalla _b. Traineri kainaloon ja Jyväskylään jossa toivottavasti pääsisi myös ulkona ajelemaan vähän rentoutumisen lisäksi.

Viime viikkoina treenit ovat sujuneet ihan kivasti ja olen peruskunnon lisäksi tehnyt joka viikko kaksi tehokkaampaa intervallitreeniä; toisen kotona ja toisen seuran spiningissä. Nämä ovat olleet hyvin vaihtelevia kotioloissa (2x20min, 8x1min/2min pal, tabata, 8x2min/3min pal jne.) ja spiningissä myös mutta spiningissä on tietenkin aina aika sama peruskaava vaikka työosuudessa annetaankin jaloille erilaisia ärsykkeitä. Yleensä työjaksot kestävä n. 20 min jonka jälkeen on yleensä yhden kappaleen mittainen iisimpi pätkä. Tietenkään 20 minuuttia ei ajeta kaasu pohjassa vaan välillä kevyemmin. Joka tapauksessa keskisykkeet ovat minulla aika tasaisesti noiden työosuuksien aikana olleet 170-173 eli tosi rankasta treenistä on kyse. Max.sykkeet menevät lähelle 190 joka tunti.

Eilen vedin aivan loppuun itseni kun teimme 30sec/20sec/10sec intervallia jossa intensiteetti nousee aina mainituksi ajaksi ollen viimeiset 10 sec. täysii! eli sama kun loppukiriä kirisi aivan hampaat irveessä. Sen kun tekee tosissaan niin jalat meinaa sulaa alta ennen kuin 10 sekuntia on lopussa mutta se vaatii sen että pään pitää kestää henkisesti se että jokainen veto vedetään niin kuin se olisi viimeinen eikä saa jättää yhtään mitään varastoon. Näitä settejä 3x5 ja aina viiden sarjan jälkeen minuutti kevyemmin. Vaatii todella yllättävän paljon keskittymistä ja commitmenttia vetää treeni kovilla tehoilla ja pakottaa itsensä kerta toisensa jälkeen oman jaksamisen äärilaidalle.

Eipä oikeastaan sen ihmeellisempää tällä kertaa. Katsotaan mitä paketeista löytyy ensi tiistaina kun vanha naavaparta nakkaa lahjat syliin, omat toiveet olivat aika pyöräilyhenkisiä. Neutraalina Joulun toivotuksena toivonkin valitsemasi adjektiivin ryydittämää Joulua just sulle hei!

The choice

Pari viimeisintä viikonloppua on mennyt samalla kaavalla: 5:00 taksilla himaan ja silleen. No ei: ennen seiskaa ylös, aamupala ja ulos ajelemaan molempina päivinä. Nyt launtaina oli kiva ajella vaikka räntää alkoikin sataa naamaan noin puolessa matkassa. Olin siitä huolimatta todella hyvällä mielellä kun kotiuduin. Sunnuntaina olikin sitten todella hieno keli mutta pahaksi onneksi myös sen verran pakkasta että vapaaratas jäätyi ensimmäisen 10 kilometrin jälkeen ja lenkki päättyi Kempeleen jäähallin kahvioon kyytiä odottelemaan. Harmitti tai no kyllä siinä oli jo ihan vitutuksen tunnusmerkit täyttyneet. Henkilökohtaisesti en voi sietää sitä kun itsellä olisi motivaatiota ja energiaa touhuta niin kerta toisensa jälkeen välineet antaa periksi. No eipä siinä mitään kävin juoksentelemassa vajaan kympin pyöräilyräpellyksen perään ja polkaisin iltapäivästä vielä kiukulla sen kaikista miellyttävimmän intervallin elikkäs 2x20 min (170-180 sykkeillä) 10 min palautuksella sekä kunnon lämmöt ja palauttelut.

Sinällään olisi kiva polkea ulkona silloin kun taivas ei huuto-oksenna niskaan pikkujoulukaudesta huolimatta kun se on kuitenkin eri asia polkea ulkona kuin trainerilla. Täytyy koettaa vieläkin kiristää ruuvia menojen suhteen tiukemmalle että saisi kunnon maastopyörään massit hommattua. Syksyisinkin olisi varmasti kiva pudotella menemään pitkin metsiä naama virneessä ja sehän on mitä loistavinta pyöränkäsittely- ja intervallitreeniä myös maantielle. Sinällään ihan hyvillä osasarjoilla saisi alumiinisia kaksiysejä koska hiilikuituisen hajottaa kuitenkin ja se maksaa puolet enemmän niin mulle kelpaisi ihan alumiininenkin kakkoslajiin. Vähän jopa tänä syksynä innoistuin varsinkin tuosta latupohjien ajelusta mutta siihen taas paras väline olisi luonnollisesti sitten cyclocrossari :). Verkkopankissa olikin näköjään viesteissä mainos täsmäluotosta....

Oikeastaan tämä minulle niin tyypillinen pitkä, asiaan erittäin hatarasti liittyvä ja jaaritteleva alustus johdattaakin vihdoin itse asian äärelle elikkäs valintoihin. Uutena tietona valintoja saa/joutuu tekemään päivittäin. Viime aikoina olen pohtinut omia valintojani esimerkiksi rahan käytön suhteen ja einsteinina tullut siihen lopputulokseen että koska minulla ei ole mahdollisuutta veloittaa kulujani Kevalta niin on päätettävä mihin haluaa rahansa käyttää. Käytännössä minulle tämä tarkoittaa että haluan käyttää vähäiset ylimääräiset oravannahkani harrastamiseen koska siitä saan kuitenkin eniten irti ja se tarjoaa minulle teleportin arjesta. Toinen valinta liittyy harjoitteluun koska mikään ei tunnetusti tule ilmaiseksi (ehe ehe). Viikonloppuna on valittava nukkuuko pitkään vai nouseeko lenkille aamuhämärässä kymmenen asteen pakkaseen punasilmäisten koiranulkoiluttajien joukkoon, polkeeko traineria vai syökö sipsejä sohvalla, antaako periksi silloin kun sattuu vai silloin kun on valmis. Nämä valinnat eivät koskaan muutu sillä helppo vaihtoehto tulee aina olemaan olemassa, on vain päätettävä tartuukko siihen vai ei.

P.S. Hyvä kirjoitus Raphan sivuilla aiheeseen liittyen: http://www.rapha.cc/part-one-the-hardest-part

Traineri

Launtaina heräsin klo 7, heitin myslit naamaan ja lähdin mukavaan aamukeliin pyörittelemään. Matka sujuikin hienosti ja aurinkokin värjäsi taivaanrantaa noustessaan vaivaisena ehtooltaan hetkiseksi ilahduttamaan meitä Sohjolan kansalaisia. Edes kohtalainen vastatuuli ei saanut suupieliäni alaspäin. Se sen sijaan sai että Oulunsalossa puhkesi rengas, neljäs kerta ehkä 10 lenkillä. Kävelin ja juoksin pyörän kanssa kotiin vähän reilu 10 km vaikka kyytikin varmasti olisi järjestynyt koska halusin kuitenkin että saan pk-treenini tehtyä vaikka sitten vähän varioiden. Jep, olen kuullut epämääräisiä huhuja vara-renkaistakin mutten jaksa näillä hybridilenkeillä raahata pumppuja ja muita mukana. Varmaan naapurustossa puhutaan jo siitä vähäjärkisestä kaverista joka kypärä päässä taluttelee pyöräänsä harvase päivä ympäriinsä mutta ei ole keksinyt että sillä voisi ajaakin. Vetoja viritellään milloin tämä jälkeenjäänyt löytää pyörästä sen ominaisuuden mihin se on tarkoitettu ja hänet nähdään pyörän päällä, ei vieressä. Vanhainkodin ohi kävellessä seniorit ristivät kätensä ja toivovat että sen ihmeen päivän vielä kun näkisi.

Kun sain sitten pyörän ja itseni pestyä, päätin että nyt loppuu tämä spedeily joka estää minua harjoittelemasta kunnolla. Vaihtoehtona on harmitella nykytilaa tai tehdä asialle jotain (kaikki syyt jotka estävät meitä jne. t:Kekkonen). Hieman jopa omaksikin yllätyksekseni päätin tehdä asialle jotakin ja painelimme J:n kanssa paikalliseen pyörähypermarketiin ja ostimme trainerin, maton, hikisuojan, kaksi pikalinkkua ja Tacxin trainerirenkaan (ainoan joka oli vielä hyllyssä). Traineri oli edullinen kun tyydyimme ihan perusmalliin. Harjoittelen aika puhtaasti sykkeiden perusteella joten en tarvitse tietoa siitä kuinka kovaa voin ajaa jarru (=vastus) päällä sisällä tai paljonko matkaa kertyy. Jos ajan esim. kaksi tuntia niin etenen siinä ajassa tietyllä sykkeellä tietyn matkan jonka osaan aika hyvin arvioida itsekin. Näillä siis mennään.

Trainerin säätäminen toimintakuntoon oli helppoa jopa mulle elikkäs se on siis lapsellisen helppoa normaaleilla kädentaidoilla varustetulle henkilölle. Ainoa ongelma oli trainerirenkaan vaihtaminen. Ajattelin että se ei ikinä mene vanteelle niin jumalattoman jäykkää kumia se tuntui olevan mutta jonkun 40 minuutin nyhräämisen jälkeen sain sen kokonaan vanteelle. Ei ihan huvikseen kyllä ainakaan minun vanteille viittisi vaihdella tai sitten pitää saada peukaloihin lisää voimaa. Korostan että renkaan vaihtaminen on yksi harvoja huoltotoimenpiteitä jotka jopa minä osaan tehdä ilman suurempia ongelmia :). Tässä vaiheessa olikin jo kello sen verran etten ehtinyt testaamaan traineria mutta kiinnitin pyörän kuitenkin jo valmiiksi traineriin jotta pyörä saisi katsella tv:tä. Hän pitää siitä ohjelmasta jossa Arttu Viskari luistelee jäällä hassussa asussa.

Sunnuntaina pääsin tosi toimiin ja pyörittelin 2 h pk-treenin johon sisällytin pari muutaman minuutin spurttia raskaalla vastuksella. Aika meni mukavasti 2013 vuoden Rondea youtubesta katsellessa . Anekdoottina sanottakoon että Oude Kwaremontilla ja Paterbergillä olivat nämä spurtit sykkeiden nakuttaessa yli 180. Meteli (siis sisällä, ei katsomossa) ei ollut niin kova kun olin olettanut, ehkä sitä voisi verrata imuriin samassa huoneessa. Tosin imurikin samassa huoneessa 2-3 tuntia alkaa vähän tympimään...ehkä, riippuu pitääkö imurin äänestä :). Sain hienovaraisen vihjeen siirtää harjoituskeskus tosin muualle avokeittiö/olohuoneesta silloin kun on muita kotona vaikka meteli kuulemma aika siedettävä onkin. Mitä isompi vaihde pyörässä sitä kovempi meteli joten nostin ennemmin hieman vastuksen tehoa kuin vaihdetta kovin isolle. Toki jos alkaa polkemaan kovempaa kovalla vastuksen teholla niin ääntä tulee silloinkin. Pystystä runttaamisen olen ajatellut muutenkin jättää vähälle ja todella nätisti ajaa mikäli välillä haluaa vähän lepuuttaa revanteria. Pyörä on todella jämäkästi kiinni trainerissa ja ainostaan etupää tietenkin väkisinkin vähän heiluu mutta ei kovin paljon sekään. Kaikin puolin hyvä kuva jäi ensimmäisestä sessiosta eikä rengaskaan sutinut ollenkaan joten tästä on hyvä jatkaa traineritreenejä joko tänään tai huomenna ja luvassa lienee jonkinlainen intervallisessio _b. Eilisen puntin jäljiltä tosin etureidet ovat vähän kipeät mutta yllättävän vähän ja mukava huomata että spageteissa on näköjään jonkin verran voimaakin.

Viikonlopun toisena hankintana oli paikallisesta urheiluliikkeestä kompressiosukat joissa kompressiota on sen verran että ne käyvät palautteluun ja sitä varten ne ostinkin (UCI kieltää myös käytön kisoissa). Ainakin sunnuntain ja eilisen perusteella ovat kyllä hyvät; pohkeissa ei ole mitään tuntemuksia vaikka esim. eilen puntilla tein pohkeita minulle todella kovilla painoilla ja sarjoissa oli pituutta sen verran että happoset tulivat kahvilla käymään. Harkitsen myös housujen ostamista palautumiseen jolloin reidetkin saisivat vähän kompressiota (kompression väitetyt hyödyt: google koska olen laiska). Tämän lisäksi vielä huomasin Löfflerin windstopper-polven lämmittimet puoleen hintaan joten nekin lähtivät matkaan (varsinkin kun ainoastaan tämä koko oli windstoppereista alennuksessa ja kaikki muut alennetut olivat ihan normilycraa samalla hinnalla eli epäilen vahvasti virhettä joka koitui edukseni). Loppuun vielä kuvat koska osaan

Traineri

Kompressiosukat

ja vielä polven lämmittimet

My name is Bonk, Mr. Bonk

Painatan tänään töistä kotiin oikea jalka Audin lattiasta läpi koska olin nähnyt taivaalla omituisen ja kirkkaan valon. Valo tosin oli hävinnyt mutta ulkona ei ollut vielä pimeää siinä vaiheessa kun sain kamppeet vaihdettua ja ILMAN ruokailua käynnistettyä hybridini kammet. Koska juomapullo telinekään ei ollut kiinni en jaksanut alkaa asentamaan sitäkään kun ajatuksena oli ajella tunteroinen melko iisisti joten ilman juomaa would be just fine.

Mukavassa muutaman asteen pakkasessa ja lähes tyynen tuntuisessa säässä ajelinkin sitten ensimmäiset 20 minuuttia peruskuntosykkeitä ylläpitäen kunnes päähäni napsahti ajatus siitä että viikonloppuna voisin ajella pidempiä pk-lenkkejä ja tänäänhän tarvitaan selkeästi viikon tehokkainta treeniä. Seuraavan tunnin ajoinkin sykkeet 165-170 koko ajan eli periaatteessa laskennallisesti anakynnyksellä (ei sitä koskaan ole mitattu). Tarkoitus olisi ollut ajaa pidempäänkin mutta energiat loppuivat kuin kinkut jouluna joten tehokkaan oloinen ajaminen muuttui ajeluksi ja palaverin pitämiseksi herra Bonkin kanssa. Siinä sitten Tyrnävän peltojen pimeydessä kalpeassa kuun valossa, kylmissäni, ilman mittaria tai sen paremmin tarkkaa tietoa siitä kuinka pitkä matka on sivilisaation pariin olin tirauttaa muutaman kyyneleen epätoivoissani. Kirjaimellisesti oli pää kovilla em. olosuhteista johtuen.

Taistelin eteenpäin ja n. ikuisuuden ajettuani umpijäässä takkini jäädyttyä koppuraksi näin s-ryhmän rakennuttaman temppelin: Tupoksen ABC:n ja minareetin (tornin). Tästä ei olisi kuin alle 15 km kotiin mutta siitä tuli todella pitkä ja tuskainen 15 km :). Sormet olivat jäässä kun energia kropassa ei riittänyt pitämään lämmitystä yllä, takki oli tosiaan jäätynyt koppuraksi päälle ja jalat olivat aivan spagettia. Laskin kuitenkin että palellun pahemmin jos soitan kyydin kotiin joten jatkoin väkisin ja tällä kertaa kirjaimellisesti väkisin eteenpäin. Viimeisillä kilometreillä alkoi päässä heittämään niin että epäilin pääsenköhän pystyssä kotiin kun löysin itseni pari kertaa sepeliltä kelvin sivusta ajelemasta. Oli todella mentävä muurin läpi päästäkseen määränpäähänsä mutta lopulta se onnistui. En meinannut millään saada lamppuja irti pyörästä kun sormet olivat niin horkassa etteivät toimineet ja hoipertelin muutenkin aivan muissa maailmoissa sisälle.

Tämä ei ole eka kerta kun tapaan herra Bonkin eikä varmaan viimeinenkään mutta tällä kertaa sain hyvän muistutuksen siitä miten epämiellyttävä kohtaaminen voi pahimmillaan olla. Näköjään on mahdollista ajaa energiavarastot niin loppuun että herra bonk nasauttaa nuijalla ohimoon ja kuski kaatuu maahan eikä pääse enää liikkumaan. Ei ollut kaukana tänään.. Tästä lähtien pidän huolen etten lähde lenkille a) ilman juomaa b) ilman geelejä (niitähän ei ole pakko syödä). Tämä jo pelkästään senkin takia että varsinkin töiden jälkeen on hankala arvioida jaksamistaan ja vielä kun saatan muutella vähän harjoitusta sen mukaan miten kulkee. En myöskään tänään huomioinut että pakkasta oli 6 astetta mikä tarkoittaa sitä että kehon lämmittämiseen menee enemmän energiaa kuin lauhemassa kelissä. Eikä sekään haittaisi että olisin katsonut lenkin mitan etukäteen ettei tarvitsisi sitten jossain skutsissa vääntää itkua säkkipimeässä ilman aavistusta kuin pitkästä on vielä matkaa jäljellä (tänään tuli noin 20 km pidempi kuin olin suunnitellut).

Joul...Klassikoiden odotusta

Marraskuu on vasta alkupuolella mutta tässä alkaa jo nyt odotella kevättä tulevaksi että pääsisi taas järkevästi ajelemaan maantielle. Toinen tärkeä asia on tietenkin kevät-klassikot. Itselle klassikot, joista osaa on ajettu jo 100 vuotta joka kevät, ovat SE juttu ja ensi keväänä odotan että Tom Boonen, Peter Sagan ja Fabian Cancellara olisivat kaikki terveitä ja huippuiskussa. Mikäs sen mukavampaa kuin kunnon sapelin kalistelut ympäri Belgiaa (ja vähän muitakin maita).

Klassikot ovat yleensä aina tapahtumarikkaita ja omat suosikkikisat painottuvat nimenomaan Flanderin alueen klassikoihin kuten E3 Prijs Harelbeke, Ronde van Vlaanderen jne. Tottakai myös La Primavera eli Milano-San Remo kevään ensimmäisenä monumenttiklassikkona on hieno kisa sekä armottomien mukulakiviosuuksien värittämä Paris-Roubaix. Toivottavasti Eurosportilla olisi paljon pyöräilyä ohjelmassa ensi keväänäkin niin ei tarvitse pelkkiä stiimejä koettaa metsästää.

Olosuhteet, kapeat tiet, ikiaikaiset mukulakivet, lyhyet ja jyrkät nousut, irtiotot jne. tekevät kaikki klassikoista jollain tapaa todella mielenkiintoisia seurattavia. Nämä kisat ovat lisäksi niin kovia ja sattumien värittämiä että näkisin tiimitaktiikalla hieman vähemmän painoarvoa kuin esim. etappikisoissa. Klassikoissa voi vahva yksittäinen polkija karata kymmeniä kilometrejä ennen maalia ja pitää johtonsa loppuun asti joka on harvinaisempaa etappikisoissa. Suurimmat klassikot päättyvät harvoin massakireihin. Ei niissäkään toki mitään vikaa ole mutta klassikoiden arvolle jotenkin sopii se että vahvimmat kuskit voittavat ilman että joukkueen juna vetää heidät 100 m päähän maalista mistä kiri avataan. Viime keväänä nähtiin todella kovia suorituksia ja kiistatta komeimmista vastasi Fabian Cancellara. Jokainen pelotonissa tietää että Spartacusta ei saa päästää lähtemään karkuun koska silloin hän menee maaliin asti ja tämän takia hän on aina merkattu mies mutta E3 ja Rondessa ei vain yksinkertaisesti kukaan pystynyt seuraamaan kun FC alkoi latoa watteja tiskiin Oude Kwaremomtilla (E3) ja Paterbergillä (Ronde).

Ennen kevättä on hyvin aikaa treenata niitä watteja jalkoihin että se omakin mankeli liikkuisi johonkin ja hakee motivaatiota esimerkiksi vaikka näistä viime kevään käsittämöttämistä suorituksista:

100 minutes of pain

11 km, 1450 nousumetriä, keskijyrkkyys yli 13 %, sora/savi/kivipinta ja saamieni tietojen mukaan jyrkimmät kohdat 27%. Siinä numeroita jotka ovat sen verran raakoja että aika moni suunnilleen saman mittainen legendaarista mainetta ja maailman kovimpina pidetty nouse kalpenee (esim. Angliru, Zoncolan, Passo dello Stelvio jne.). Tämmösiä nämä töppyrät täällä pohjanmaan lakeuksilla ovat.

Oli mahtava kokemus päästä kaivokseen polkemaan pyörää vaikka se säkkipimeässä ja kostean kuumassa ilmassa olikin paitsi fyysisesti myös henkisesti kova rääkki. Homma meni suunnilleen kuten alla.

Heräsin launtai-aamuna puoli seitsemän maissa ja pakkasin kamat autoon. Ei muuta kun pyhäinpäivän johdosta hiljaisia teitä pitkin luukuttamaan kohti Pyhäjärveä ja Pyhäsalmen kaivosta. Saavuin mestoille vähän yhdeksän jälkeen ja laitoimme faijan kanssa pyörän ajokuntoon. Pyörä oli hybridi jonka välitykset tiesin aivan liian suuriksi tähän rykäykseen mutta ei ollut muita vaihtoehtoja kun cyclocrossari olisi uponnut vielä enemmän nousun pehmeään pintaan. Siirryimme hisseille ja alas kaivokseen. Etukäteen olin hermoillut hissimatkan pituuden kanssa mutta hissi sujahti alas 13 m/s eli vähän alta kahden minuutin :).

Alhaalla ei odottanutkaan lauma kääpiöitä vaan uudessa kromin värisessä tupakkakopissa kaivosmiehiä. Nämä opastivat meidät ravintolaan joka oli aivan kuin mikä tahansa amican tai vastaavan ravintola. Ravintolan edessä oli parkissa toista kymmentä lava-autoa ja muutenkin koko set-up oli jotenkin absurdi ja eikä edes tajunnut että on melkein 1,5 km maan pinnan alapuolella. Turvademojen jälkeen siirryimme ns. vinotunnelille (ei viittaa Vinokouroviin). Jo ravintolassa meille ilmoitettiin että voisimme jakaantua useampaan ryhmään ja joka ryhmän perään lähtisi kaivoksen työntekijä lava-autolla. Kysyttiin lähtijöitä nopeimpaan ryhmään, joten laitoin kypärän päähän ja ajettelin että ainahan sitä voi sitten odottaa seuraavaa ryhmään kun loppuu jalka.

Alku lähti liikkeelle ihan kohtalaisen hyvin ja syke oli melko pian mukavat 170 mutta kolmen neljän ajetun kilometrin jälkeen jouduin hybridini kanssa jättäytymään aivan terävimmästä kärjestä. Otin hieman huikkaa ja geelin ja jatkoin matkaan. Saavutin toisen kaverin joka oli myös katsonut parhaaksi antaa kahden innoikkaimman mennä omaan tahtiaan ja taitoimme matkaa yhdessä hyvän matkan. Lopussa saimme toisen innokkaista kiinni kun hän oli jäänyt vähän tankkaamaan. Tästä ei matkaa enää ollut kuin ehkä vähän reilu kilometriä poljettavana ja lopulta näin päivän valon kajastavan tunnelin suulta. Tämä luonnollisesti oli kuin punainen vaate härälle ja merkkasi sitä että kun tiekin oli kovempi pintaista niin runttasin pienimmältä välitykseltä toiseksi pienimmälle ja "tykitin" putkelta loppukirin (syke 189).

Tuntemukset matkan aikana vaihtelivat mutta suurin ongelma oli se etten käytännössä voinut pyörittää mitenkään järkevällä kadenssilla koska pieninkin välitys oli tälle alustalle ja tähän nousuun liian suuri. Runttasin koko matkan väkisin ja taistelin happoja vastaan ja pakotin itseni sietämään kipua. Jalat jaksoivat yllättävän hyvin vääntää mutta koska en voinut hidastaa vauhtia juurikaan sen takia että olisin jäänyt ns. kammelle välityksien suuruuden takia joudun paikkapaikoin vetämään ylikovaa jotta kadenssi säilyi edes jonkinlaisena. Tämä takia myöskään peesissä ei voinut juuri ajella vaan oli pidettävä oma rytmi koko ajan. Reitillä oli kaksi muutaman sadan metrin kohtaa jossa tien pinta oli kovaa niissä kohti meni todella mukavasti ja sain kivasti eroa myös ajokavereihin.

Ylös päästiin ja statistiikka oli seuraavanlainen 1h 40 min, keskisyke 170, maksimi 189 ja 38 minuuttia syke oli 176 tai yli (90% max. sykkeestä). Se tunne kun syke on minuuttitolkulla hoidellut yli 180 ja näet seinämerkinnöistä että 635 metriä noustavaa vielä nousumetreissä maanpinnalle (samaan aikaan tiedät kropassasi että yli 900m on jo noustu). Omalla kohdalla 165 nousumetrin merkin ja 35 merkin väli on jotenkin hämärä ja meni todella nopeasta tai sitten olin vaan aika tillin tallin ja keskittynyt :). Joka tapauksessa mahtava kokemus ja ilmeisesti kukaan ei aiemmin ole nousua ajanut kokonaan pyörällä! Kiitos erittäin paljon OTC:lle tästä mahdollisuudesta sekä iso käsi myös kaivoksen henkilökunnalle joka omalla panoksellaan mahdollisti koko tapahtuman ja oli myös neutraalihuoltona extravesipullojen kanssa.

Pitkästä aikaa spinningissä

Eilisen kuntopiirin, jossa keskityin lähinnä olemattomiin keskivartalon lihaksiin ja tarkemmin syviin sellaisiin eli muodikkaasti coreen, jälkeen päätin tänään lähteä seuran spinningiin. Ei ole tullut sitten viime kevään käytyä kuin kerran. Viime keväänä tuli kyllä käytyä tosi paljon (ehkä liikaakin) mutta kyllä sieltä jäi jalkoihin voimaa ihan huomattavasti. Tämä tosin saattaa johtua siitäkin ettei jaloissa juuri voimaa ollutkaan aikaisemmin :).

Ei oikeastaan ollut odotuksia tätä tuntia koskien koska ei ollut ns. tavallinen, salin järjestämä spinning vaan seuran. Täytyy kyllä sano että meno oli aika huh huh! Ekan puolen tunnin keskisyke oli 163 sisältäen lämmittelyt ja alkupyörittelyt tosi alhaisilla sykkeillä. Seuraavat 25 minuuttia ka. 172 ja sitten loppuun palauttelut. Tunnin aikana syke oli vähintään 176 n. 15 minuuttia ja maksimit 185. Aika pehmoiset jalat kyllä tällä hetkellä mutta oli todella siistiä laittaa kunnolla itseään peliin taas. Kyllä sieltä pieni ja suloinen (viittaus URL:iin) tuskapeikkokin nosteli päätään useampaan kertaan kun vähän huokutteli sitä. Mietin tunnin jälkeen lattialla imeytysturpeen (paperin) kanssa touhutessa että onko mahdollista hukkua omaan hikeensä?

Huomenna lepo ja perjantaina kevyttä pyörittelyä jos ei kaatamalla sada. Launtaina onkin sitten se kaivosajo joka kuumottaa jo valmiiksi kun Rantalan Rikua Burmassa. Testikuski oli polkenut 1 km ja todennut että hirvittävä nousu ja jättänyt homman siihen. Kuulemma muodostetaan kaksi ryhmää ja olen tietenkin suurstrategin ominaisuudessa päättänyt että lähden ensimmäiseen koska siitä jos siitä tipahtaa niin voi tulla sitten toisessa bussissa ylös _b. Että näin.

"Pururadalla"

Tässä on tullut sotkettua useammankin kerran sitten viime päivityksen. Kaikki ajot tosin harmaan paskakelin, joka on tullut tänne Ouluun näemmä jäädäkseen, takia paikallisilla "pururadoilla". Välttämättä näillä radoilla ei ole päällysteenä purua vaan esim. pehmeää hiekkaa tai jotain hiilimurskan tapaista. Ihan mukavaa hommaa ja jopa tolla hybridin rohjakkeellakin pystyy matkaa taittamaan ihan kohtalaista vauhtia. Tietenkin tollanen yhden ja saman kierroksen kiertäminen alkaa noin tunnin jälkeen olla vähän tylsää.

Sinällään näillä radoilla saa ihan hyviä intervallitreenejä tehtyä tyyliin kierros rauhassa ja sit kierros täysiä. Useimmiten matka radasta riippuen on kuitenkin jotain 3-5 km välille joten kyllä siinä ehtii kivasti puuskuttaakin kun vetää flatout. Tänään piti tehdä peruskuntoa ja teinkin suurimman osan 2 tunnista mutta 3 kierrosta piti kuitenkin stressata hapenottoa.

Kotiin päin tullessa saikin sit taluttaa osan matkasta. Ei siksi että ois ollut väsynyt vaan siksi että piti väistää pimeänä ajavia nuoria ja tottakai siihen kelvin sivuun oli rikottu pullo johon väistin. Takarenkaasta ilmat ja itseltä hermot. Ei voi jumalauta olla niin vaikeeta pitää niitä valoja tai näyttää se olevan. Ilmeisesti pitää jäädä ainakin kerran (joidenkin varmaan useamminkin) auton alle ennen ku voi harkita sitä muutaman euron maksavaa lamppua siihen pyörään. Toinen vittumainen loislauma on nämä sisäsiittoiset apinat jotka saavat ihan lasipullon hajalle siihen asfaltiin. Huh huh ei varmaan onnistu monelta!

Uusi tänään ostettu valo, Moon Meteor 200 lumens, sentään toimi hyvin ja oli riittävän tehokas vaikken täysillä pitänytkään koska akkua en ehtinyt lataamaan ennen kuin lähdin. Jotain plussaa siis ja nyt on edes kunnon valo jos eksyy sinne tunneliin launtaina. Täytyy vähän ottaa iisimmin tämä viikko jotta saa jaksaa painia pyörän kanssa. Saatan saada cc:n sittenkin alle, tosin järjestäjä oli sitä mieltä että pinta saattaa olla vähän karkeaa paikkapaikoin cc:lle...

Treeniä, treeniä ja Morian haaste

Jepa, tulipahan ajettua tänään vähän tiukempi intervallisessio. Päivän ohjelma oli siis seuraavanlainen: Lähden salille tekemään punttia uuden vuokrakämpän kautta jossa luulin salikenkieni olevan. Huomaan etteivät kengät ole uudella kämpällä. Ajan kiroillen takaisin himaan josta kengät löytyvät.

Pääsen lopulta salille ja huomaan että jengiä on liikaa puntilla. Teen suunnitelman muutoksen päätän vetää kuntopyörällä intervallin. Lämmittelen alkuu 15 minuuttia jonka jälkeen 8 minuuttia n. 165-170 sykkeillä ja siihen perään 4 x 2 min palautusta + 3 minuuttia todella tiukasti eli syke vedoissa koko ajan reilusti yli 170. Loppuun taas 18 minuuttia palautusta sisältäen kaksi 30 sekunnin flat-out effortia joissa koetin onnistuneesti pitää vauhdin yli 50 km/h. Eihän noista kuntopyörien mittareista tiedä mutta ainakin jalat on aika kivasti tukossa nyt :).

Sain lisäksi mielenkiintoista postia seuralta nyt kun arpomisen jälkeen vihdoin sain liityttyä ensi kesää varten OTC:n väreihin. Tarkoitus olis lähteä Morian kaivokseen kääpiönä louhimaan ruuk.. mineraaleja. Ilmoittaudun siis mukaan Pyhäsalmen kaivosajoon mikä tarkoittaa käytännössä sitä että hissillä mennään 1450 metriä maan alle josta ajetaan yhtä mittaa ilman stoppeja 11km takaisin valoon. Siitä voi laskea nousukulmaa prosenteissa (itse sain 13%). Vaikkei ihan noin jyrkkä olisikaan niin varmasti ihan tarpeeksi jyrkkä kuitenkin.

11 kilometrin mäkitreeni siis tiedossa ilman pysähdyksiä, sorapäällysteellä, ilman metriäkään tasaista ja lisähaasteena suoritus tapahtuu jossain fucking onkalossa missä ei ehkä edes ihmisen kuuluisi olla (pois lukien myyräihmiset). Kuulemma jonkinlainen rekka tai lava-auto tulee raatovahtina perässä eikä happeakaan ole ihan samaa määrää kuin maan päällä. Pakkohan se on lähteä kun eihän tuollasia nousuja ole kuin ulkomailla. Ainoa ongelma jota en toki miettinyt juurikaan ennen kuin ilmoittauduin on se että ei ole maastopyörää joka oli vaatimuksena. Kyllä kait se menee tolla yli 15 kg:n työmatkahybridilläkin tollanen pikkuriuhtasu..

P.S. Kattelin tossa vähän noita alppien ja pyreneiden nousuja ja alkaa mietityttämään että mihinkähän sitä nyt tuli sohittua suuna päänä. Mortirolo joka nyt jonkinlaisen maineen omaa pyöräilyä tuntevien keskuudessa on keskijyrkkydeltään 10,5% ja 12,4 km (nousumetrejä 1300). Ehkä se vähän kevyempi pyörä ei pakosti olekaan ihan paska idea :). Saattaa myös olla että perjantaina ei kannata vielä aloittaa louhintaa, jos meinaa painia ton töppyrän ylös hengissä.

Pakkasta ja jalkojen oikomista

Pienen tauon jälkeen kävin oikomassa jalkojani juoksemmalla. Yllättävän hyvin maistui tommonen vähän lyhyempi mutta kovempi vauhtinen kierros pienessä pakkasessa ja tuulessa. Viimiset 6 minuuttia vedin yli 180 sykkeellä (max. 185) mutta jotenkin jäi sellanen olo ettei ihan saanut kaikkea mitä olisi halunnut irti elikkäs liian lepsusti kuitenkin vedin. Ei tullut varsinaisesti kylmä kuitenkaan. Kroppa jotenkin vaatii lisää treeniä kun viime viikko meni aikalailla kevyesti ilman sen suurempia ruumiillisia ponnisteluja (jos IKEAssa käyntiä ei lasketa).

Lenkin jälkeen tein setin syviä vatsa- ja selkälihaksia. Olen pyrkinyt nyt siihen että 3-4 krt viikossa teen setin noita vaikka väkisin. Ehkä sen stemmin sitten voi slämmätä ihan pohjaan asti kun jaksaa pitää itsensä siinä ja jopa tuottaa vielä tarvittavat watit että se pyörä myös liikahtaa johonkin. Myös näihin naruihin (jalkoihin) pitäisi taikoo salilta vähän lisää jerkkua tässä talven mittaa.

Trainerikin pitäisi hommata mutta en ole saanut päätettyä minkälaisen laitteen sitä laittaisi. Vaihtoehtojahan on paljon ja ainoa rajoittava tekijä on taskusta löytyvä dollarivaje. Haluisin että trainerista näkisi watitkin mikä tarkoittaa käytännössä sitä että Luottokunta tykkää. Jonkilainen laite se on kuitenkin saatava että pääsee pyörittelemään. Onneksi nyt kelit lämpenee vähän joten Focuskin pääsee ulos jos ei ihan esteri pahota mieltään ja ripuloi taivaalta sitä mitä osalla jengistä näin pikkujoulukaudella tulee revanterista sunnuntaisin. Se on monesti syksyllä vähän sellanen mielensäpahoittaja.

It's my gift to you, the purest pain a man can live through

On se vaan helvetin mukavaa puuhaa tämä itsensä rääkkääminen. Moni sanoisi että mitä järkee? Niin, ei kait siinä mitään järkeä olekkaan mutta missä ylipäätäänsä on? Itse muistelen lämmöllä aina jälkikäteen sellaisia treenejä missä päällimmäinen ajatus kun lopettaa on se että millä saa papukeiton pysymään koneen sisällä jotenkin. Ei hävetä vaikka vaikka salilla pyörän alla olisi minkälainen lammikko tahansa ja kenkien tuuletusreijistä lentää hikeä joka kierroksella. Itse olen siinä käsityksessä että kuntikselle mennään treenaamaan ei ottamaan selfietä itsestä tai arvostelemaan toisten treenivaatteita (mediaviittaus Sofia Ruusilaan).

Aina ei tietenkään voi ajaa täysii! mutta kaikista mukavimpia treenejä on kyllä minulle ne missä jalat saa ajaa altaan ja syke naputtaa koko ajan reilusti 170 paremmalla puolelle eli lähellä sitä 90% omasta maksimisykkeestä (196). Siinä on mukava tutustua itseensä ja huomata että silloin kun tuntuu pahalle se on vasta alkua. Se on oppimisprosessi; pitää vaan oppia runnomaan läpi sen tunteen että ei enää pysty enempään ja että jos vielä jatkaa kippaa seuraavaksi. Itse aiheutettu fyysinen kipu ja tuska opettaa omista voimavaroista ja tietää elävänsä. Kyllähän siinä tietenkin jälkeenpäin hiipii pieni tunne siitä että mitähän naapurit miettii kun kotipihassa polvillaan sylkee ja kakoo henkeä puskan juurella yskien. Toisaalta silloin kun ensimmäinen ajatus on se mitä naapurit ajattelee eikä se että onko tässä mitään järkeä, olen tyytyväinen!

Oma ajatuskulku tällaisessa kovemmassa treenissä on lähes aina samanlainen. Kun on saanut lämmön päälle ja syke on noussut tavoitetasolle muutaman minuutin päästä alkaa tuntua pientä hapotusta jaloissa. Se ei tunnu erityisen kivalta ja silloin miettii että miten jumalauta tätä pitäisi jaksaa seuraavat 45 minuuttia. Seuraavaksi homma tasoittuu ja kymmenen minuuttia saattaa mennä helpommin vaikka syke onkin samalla tasolla. Viimeiset puolituntia on monesti sellaista että miettii jaksavansa seuraavat 5 minuuttia, seuraavat 5 minuuttia, vielä 5 minuuttia jne. Lopulta tuntuu että on ollut satulassa ikuisuuden. Viimeiset 5 minuuttia pyrin tällaisessa sessiossa yleensä ajamaan siten nostan vastusta ja sykettä ja monesti esim. salilla paikan ja ajantaju alkaa semisti heiketä. On vain se alaspäin käyvä kello, omat jalat, läähätys ja ajatus siitä että kadenssia on pystyttävä pitämään yllä. Tämmöiselle hetkellä yleensä päässä on vain kristallin kirkkaana ajatus siitä että nyt jos lopetat niin se vituttaa koska luovutit. Pain is temporary, quitting lasts forever. Viiminen minuutti sitten kokeillaan jos sitä maksimisykettä saisi nostettua vielä vähän.

Se on jollain tapaa terapeuttista; ei tule paljon työasiat tai muut huolet mieleen kun on ns. kiireinen ja suurempien asioiden äärellä. En ole ydinfysiikko mutta kaava tälle lienee jotakin tällaista: treeni²= itsetutkiskelu. Jospa sitä launtaina laittaisi juoksukengät jalkaan kun näyttää keli niin talviselta ettei pyörällä pääse ja menisi itsetutkiskelemaan vähän Puijonmäkeä, jonka 1350 m matkalle sain 9,25% keskijyrkkyyden netin mukaan..

The beginning

Juuh elikkäs tästä se alkaa: tarina kohti kevättä ja kisoja. Joskus pari vuotta sitten kun olin mielestäni juoksussa päässyt sille tasolle mihin halusin (minulle se taso oli puolimaraton 1:24) päätin että seuraavaksi täytyy katsoa jotain muuta. Se jotain muuta oli minulle pyöräily. Viime talven treenasin salilla kuntopyörällä ja spiningissä. Kevään koittaessa "lainasin" faijan cyclo-crossarin sitten stadiin ja ajelin sillä lenkkejä yksin ja Hepon porukoiden kanssa. Kipinä alkoi itää tosissaan. Kesälomarahoilla ostin sitten ekan oikean maantiepyörän elikkäs Focus Cayo Evo 2 Di2 2012.

Myöhemmin syksyllä hajotin siitä rungon (ja etuhampaan) Satasen Kuntoajossa kun ajoin ojaan yli neljänkympin vauhdista. Harmitti, mutta samalla fiilis siitä että pysyi kärjen mukana vaikka kyseessä olikin kuntoajo oli hieno. Kiekkojen humina reilusti yli 50 km/h vauhdissa kun vapaa vauhti alkoi oli jotain mitä en ollut ennen kokenut vaikka kova vauhtisia lenkkejä kesällä tulikin ajeltua. Pyörä on toki jo korjattu elikkäs runko ja haarukka vaihtuivat 2013 malliin samasta pyörästä ja hampaita sai hammaslääkäristä lisää.

Muutin Ouluun ja päätin että ensi keväänä pitää olla siinä kuosissa että pysyy kilpasarjassa mukana. Talven pimeydessä siis treenataan tosissaan. Siitä ja matkasta kohti ensi kevättä ajattelin siis kirjoitella blogissani. Olen oppinut nauttimaan kivusta joka on välttämätöntä jos meinaa että pyörä liikkuu kovempaa. Nyt ajellaan lähinnä työmatkatempoa ja maantielläkin se mitä kelit antaa vielä myöten. Viime viikolla tuli yli 300 km kahdella vapaapäivällä mihin olen ihan tyytyväinen. Hankintalistalla olisi traineri kotiin ja kevääksi sitten uudet kiekot. Myös lihaskuntoa olen aloitellut tekemään ekaa kertaa vähän tavoitteellisemmin sitten lätkävuosien. Tämä oli tällanen suomeksi sanottuna helvetin tylsä pohjustus mutta tästä on helppo parantaa seuraavaan tekstiin!