Painatan tänään töistä kotiin oikea jalka Audin lattiasta läpi koska olin nähnyt taivaalla omituisen ja kirkkaan valon. Valo tosin oli hävinnyt mutta ulkona ei ollut vielä pimeää siinä vaiheessa kun sain kamppeet vaihdettua ja ILMAN ruokailua käynnistettyä hybridini kammet. Koska juomapullo telinekään ei ollut kiinni en jaksanut alkaa asentamaan sitäkään kun ajatuksena oli ajella tunteroinen melko iisisti joten ilman juomaa would be just fine.
Mukavassa muutaman asteen pakkasessa ja lähes tyynen tuntuisessa säässä ajelinkin sitten ensimmäiset 20 minuuttia peruskuntosykkeitä ylläpitäen kunnes päähäni napsahti ajatus siitä että viikonloppuna voisin ajella pidempiä pk-lenkkejä ja tänäänhän tarvitaan selkeästi viikon tehokkainta treeniä. Seuraavan tunnin ajoinkin sykkeet 165-170 koko ajan eli periaatteessa laskennallisesti anakynnyksellä (ei sitä koskaan ole mitattu). Tarkoitus olisi ollut ajaa pidempäänkin mutta energiat loppuivat kuin kinkut jouluna joten tehokkaan oloinen ajaminen muuttui ajeluksi ja palaverin pitämiseksi herra Bonkin kanssa. Siinä sitten Tyrnävän peltojen pimeydessä kalpeassa kuun valossa, kylmissäni, ilman mittaria tai sen paremmin tarkkaa tietoa siitä kuinka pitkä matka on sivilisaation pariin olin tirauttaa muutaman kyyneleen epätoivoissani. Kirjaimellisesti oli pää kovilla em. olosuhteista johtuen.
Taistelin eteenpäin ja n. ikuisuuden ajettuani umpijäässä takkini jäädyttyä koppuraksi näin s-ryhmän rakennuttaman temppelin: Tupoksen ABC:n ja minareetin (tornin). Tästä ei olisi kuin alle 15 km kotiin mutta siitä tuli todella pitkä ja tuskainen 15 km :). Sormet olivat jäässä kun energia kropassa ei riittänyt pitämään lämmitystä yllä, takki oli tosiaan jäätynyt koppuraksi päälle ja jalat olivat aivan spagettia. Laskin kuitenkin että palellun pahemmin jos soitan kyydin kotiin joten jatkoin väkisin ja tällä kertaa kirjaimellisesti väkisin eteenpäin. Viimeisillä kilometreillä alkoi päässä heittämään niin että epäilin pääsenköhän pystyssä kotiin kun löysin itseni pari kertaa sepeliltä kelvin sivusta ajelemasta. Oli todella mentävä muurin läpi päästäkseen määränpäähänsä mutta lopulta se onnistui. En meinannut millään saada lamppuja irti pyörästä kun sormet olivat niin horkassa etteivät toimineet ja hoipertelin muutenkin aivan muissa maailmoissa sisälle.
Tämä ei ole eka kerta kun tapaan herra Bonkin eikä varmaan viimeinenkään mutta tällä kertaa sain hyvän muistutuksen siitä miten epämiellyttävä kohtaaminen voi pahimmillaan olla. Näköjään on mahdollista ajaa energiavarastot niin loppuun että herra bonk nasauttaa nuijalla ohimoon ja kuski kaatuu maahan eikä pääse enää liikkumaan. Ei ollut kaukana tänään.. Tästä lähtien pidän huolen etten lähde lenkille a) ilman juomaa b) ilman geelejä (niitähän ei ole pakko syödä). Tämä jo pelkästään senkin takia että varsinkin töiden jälkeen on hankala arvioida jaksamistaan ja vielä kun saatan muutella vähän harjoitusta sen mukaan miten kulkee. En myöskään tänään huomioinut että pakkasta oli 6 astetta mikä tarkoittaa sitä että kehon lämmittämiseen menee enemmän energiaa kuin lauhemassa kelissä. Eikä sekään haittaisi että olisin katsonut lenkin mitan etukäteen ettei tarvitsisi sitten jossain skutsissa vääntää itkua säkkipimeässä ilman aavistusta kuin pitkästä on vielä matkaa jäljellä (tänään tuli noin 20 km pidempi kuin olin suunnitellut).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti